NÄYTTELYT
SUPERSANKARIT IHMEKAUPUNKI KEMISSÄ
Tutustu supersankarien ihmeelliseen maailmaan Kemin tullimakasiinin näyttelyssä! Supersankarit Ihmekaupunki Kemissä -näyttely esittelee supersankareita sekä heidän
historiaansa teksti-, originaali-, keräilyesine- ja leikki-
kalumuodoissa. Tarjolla on monia mielenkiintoisia asioita. Näyttely on avoinna 25.7.2008 saakka.
Ville Ranta: KAJAANI
Vuonna 2006 Lempi Grand Prix’n napanneen Ville Rannan Kajaani-albumin materiaalista koostuva kiertonäyttely ensiesiintyy Kemissä. Oulun taidemuseon kokoama Kajaani-näyttely on avoinna Pohjolan Sanomien aulassa koko kesäkuun ajan. Näyttelyn perustana oleva Kajaani-sarjakuva-albumi on myynnissä Asemakustannuksen myyntipöydässä sarjakuvapäivien aikana.
Jaana Suorsa: POTZERIA
Possutalo hahmoineen ja vedoksineen esiintyy Kemin kulttuurikeskuksen aulassa. Näyttelyn yhteydessä on
kilpailu lapsille ja aikuisellekin. Oikein vastanneiden kesken arvotaan possukirjapalkintoja ja muuta possutavaraa. Potzeria kilpailuineen on ollut aiemmin esillä kirjakaupoissa ja sarjakuvatapahtumissa mm. Helsingissä, Oulussa ja Tampereella. Tutustu myös possujen nettisivuihin osoitteessa www.possuja.blogspot.com. Näyttely on avoinna sarjakuvapäivien ajan.
Matti Hagelberg: UNIVERSAL PICTURES
Lempi Grand Prix -palkinnolla vuonna 2005 palkitun, kansainvälisestikin tunnustetun Matti Hagelbergin
tuotantoon tutustutaan vedos- ja julistenäyttelyssä Puistopaviljongin tiloissa. Näyttely on avoinna 25.7.2008 saakka.
Mikko Jylhä: STRONG GIRL
Strong Girl on vahva tyttö. Supersankari. Kemin näyttelyssä seikkailee luonnoksia ja originaaleja ”Strong Girl II - a Deepening Mess” -omakustanteesta. Mukana myös ”The Poor Things!” Näyttely on esillä ravintola Sataman Tähdessä ja avoinna sarjakuvapäivien ajan.
Saamelaislasten sarjakuvanäyttely
Oman tuulahduksensa sarjakuvapäiville tuo saamelaislasten sarjakuvanäyttely Davvin. Näyttely on tulosta ”Sarjakuva saapuu Saamenmaahan” -projektista, jossa myös sarjakuva on pyritty saamaan osaksi saamelaista
kertomaperinnettä. Näyttely on esillä Kemin kulttuurikeskuksen aulassa sarjakuvapäivien ajan.
OHJELMAA
- Tarkempi ohjelma täällä.
Sarjakuvapäivät käynnistyvät tänä vuonna perjantaina 6.6. järjestettävällä Nykypäivän sarjakuva -seminaarilla Kemin
Tullimakasiinissa. Taikalamppu-verkoston ja Kemin sarjakuvakeskuksen järjestämässä seminaarissa luodaan laaja
katsaus sarjakuvamaailman nykynäkymiin usean eri asiantuntijan ja taiteilijan alustamina. Seminaarin aiheet liikkuvat
kotimaisesta ja eurooppalaisesta sarjakuvasta murrekäännöksiin ja Aku Ankkaan. Seminaarin alustajina kuullaan ainakin
ankkapiirtäjä Kari Korhosta, Aku Ankkaa meänkielelle kääntänyttä Terttu Rousua, ja
brittiläistä sarjakuvatutkija
Paul Gravettia.
Myöhemmin perjantaina Sarjakuvapäivien virallisissa avajaisissa avataan näyttelyt, julkistetaan festivaalialbumit ja julkistetaan ensimmäistä kertaa järjestetyn
nettisarjakuvakilpailun tulokset sekä kilpailussa menestyneistä töistä koostettu internetsarjakuva-albumi. Perjantain viralliset
sarjakuvajatkot vietetään Tullimakasiinin välittömässä läheisyydessä Puistopaviljongissa eli entisessä ravintola Hullun Myllyssä Jenni Vartiaisen musisoidessa.
Lauantaina Kemin Tullimakasiinissa avautuu perinteinen sarjakuvabasaari. Myös tänä vuonna manga-ohjelmaa lukuun ottamatta
piirtäjien ja vieraiden haastattelut
keskitetään Tullimakasiiniin. Päävastuu haastatteluista on jälleen Lempi-palkitun toimittaja Vesa Kataiston turvallisilla
harteilla. Kataiston vetämänä käydään muun muassa paneelikeskustelu nettisarjakuvasta. Tullimakasiinissa kuullaan myös Sarjakuvapäivien
päänäyttelyn supersankariteemaa käsittelevä esittely ja paljon muuta.
Lauantaina Kemin kulttuurikeskus täyttyy jälleen manga-väestä. Sarjakuvapäivien suositun manga-osuuden ohjelmaan kuuluu
tänäkin vuonna cosplay-kilpailu, manga-kirppis ja runsaasti muuta ohjelmaa. Lue lisää manga-ohjelmasta.
Jo perinteiseksi tulleeseen tapaan lauantai-iltapäivänä kisaillaan sprinttistripin Suomen mestaruudesta. Raskaan sarjakuvapäivän
päätteeksi siirrytään Sarjakuvabileisiin Kemin sisäsatamassa sijaitsevaan ravintola Sataman tähteen (ent. Paapuuri). Sarjakuvabileiden
musiikillisesta annista vastaavat television Talent-ohjelmasta tunnetuiksi tulleet
Vilhelm and Jay sekä
vanhan kunnon rock'n'rollin sanansaattaja Innit
Sarjakuvapäivien päätöspäivänä 8.6. Tullimakasiinissa vietetään Supersankarisunnuntaita. Päivän aikana supersankariasiat ruoditaan
jokseenkin läpikotaisin tutkailemalla supersankarisarjakuvien
historiaa, supersankariasioita kansainvälisellä tasolla ja päällepäätteeksi puhutaan asiat halki supersankaripaneelissa.
Lisäksi sunnuntain aikana luodaan pikainen katsaus Kemin sarjakuvakilpailun historiaan.
Sarjakuvapäivien päättötilaisuudessa sunnuntai-iltapäivänä jaetaan nettisarjakuvakilpailun, lasten ja nuorten
sarjakuvakilpailun ja sprinttistrippikilpailun palkinnot sekä julkistetaan tänä vuonna Lempi-patsailla palkittavat.
|


Matti Hagelberg palkittiin Kemissä vuonna 2005.
 Ville Ranta (vas.) ja Vesa Kataisto tuulettivat Lempi-patsaitaan vuonna 2006.
 Jaana Suorsan Potzeria-näyttely on nähtävissä Sarjakuvapäivien ajan Kemin kulttuurikeskuksessa.
 Strong Girl ja muuta Mikko Jylhää on nähtävissä ravintola Sataman tähdessä.
 Sarjakuvapäivien yhteistyökumppaneita.
|