Sprinttistripin SM-kilpailu käytiin lauantaina 23.5. Kilpailun aiheena oli vapaus. Voittajaksi kilpailussa selvisi myös pohjoismaisen sarjakuvakilpailun voittanut Anni Nykänen.
1. Anni Nykänen 150 EUR
Pieni arkipäiväinen vapauttava kokemus kuvataan suurella intensiteetillä. Mukana on Carl Barksin tuotannon hyvin tunteville tuttu legendaarinen pyöreä ruutu, jossa tarinan loppuratkaisu tapahtuu. Ratkaisun jälkeen ihmishahmo näyttää todella vapaalta. Onnistunein kuvaus annetusta teemasta.
Anni Nykäsen voitokas strippi
2. Karri Lehtonen 100 EUR
Numismaattiseen eurooppalaiseen kuvamaailmaan sisäänrakennettu teos, jonka ekonominen ja vähäeleinen hahmo pystyy ilmentämään tuskansa ”kutilamaisella” intensiteetillä.
Taloudellisen taantuman aikana on sanottu, ettei taiteeseen sijoittaminen kannata. Tässä tapauksessa tekijä saa kuitenkin sijoituksensa 20-kertaisena takaisin. Odotamme mielenkiinnolla valtionvarainministeriön ja ministeri Kataisen kritiikkiä kyseisestä työstä.
Vitonen kaksikymmenkertaistui
3. Joonas Lehtimäki 50 EUR
Tarinan jäniksellä on omaisuus- ja seksuaalirikoksiin toistuvasti taipuvainen veli, jonka tekemisiin krokotiili suhtautuu ihmetellen mutta kokolailla rauhallisesti. Johtuuko rauhallisuus vaihtolämpöisyydestä ja olisiko näin ollen vankeinhoitolaitoksen syytä miettiä kyseisten eläimkunnan edustajien palkkaamista vartionti- ja hoidollisiin tehtäviin. Tähän tarina ei ota millään tavalla kantaa. Onnistunut strippi jokatapauksessa.
Sprinttistripin kolomonen menee vapauden ytimeen