Kitacon 23.-24.5.2009
Tapahtuman järjestäjät kiittävät kaikkia vieraita, esiintyjiä, kilpailuihin osallistuneita, talkooväkeä, Kemin teatteriravintolaa, Kemin kulttuurikeskuksen väkeä, ystäviä ja lukuisia yhteistyökumppaneita.
Kuvia Kitaconista Anikin kuva-arkistossa.
Myös Kitaconin jälkeen on elämää, sillä Kemin seuraava mangapäivä järjestetään 14.11.09 Sarjiksessa :D
------------------------------------------------------------------------
Tapahtuman päävastaava Lasten kulttuurikeskus Sarjiksen johtaja Outi Hyvönen (outi.hyvonen@kemi.fi)
Kitacon on Suomen pohjoisin con ja se on suunniteltu Kemin sarjakuvapäivien mangatapahtuman tilalle, jota on järjestetty vuodesta 2006 lähtien. Selvästi on ollut havaittavissa paineita saada myös pohjoiseen aito kaksipäiväinen con eli Kitacon.
Kitacon järjestetään samaan aikaan ja samassa tilassa Kemin kansainvälisten sarjakuvapäivien kanssa ja tämä tuokin osaltaan omat vaatimuksensa tapahtumien ohjelmatarjontaan. Tavoitteena on saada aikaan ohjelmaa, joka ainakin osittain kiinnostaisi kumpaakin kävijäkuntaa.
Kitaconiin toivotaan kävijöiksi kaikenikäisiä harrastajia ja päivien ohjelmassa onkin huomioitu myös kaikkein pienimmät kävijät, eli heille on tarjolla mm. työpajoja, elokuvia, piirustuskilpailu ja Poke-korttien vaihtopiste. Tokihan näihin tapahtumiin voivat osallistua vanhemmatkin harrastajat. Kemin cosplay-kilpailuille on ollut myös tyypillistä pienempien osallistujien runsas määrä.
Kitaconin yhteyteen on järjestetty edullinen patjamajoitus, joka mahdollistaa saapumisen paikalle kauempaakin.
Kemin ensimmäisen Kitaconin järjestelyistä vastaa Lasten kulttuurikeskus Sarjis ja Kemin sarjakuvakeskus ry. apunaan Kemin seudun anime ja mangayhdistys Aninga ry. sekä yksittäiset tapahtumajärjestäjät. Cosplay-kilapilun osalta järjestelyistä vastaa pääsääntöisesti Cosplay Finland Tour (Kyuu Eturautti)
Patjamajoitus (eija.ronkko@pp2.inet.fi) Huom! Patjamajoitus on täynnä!
Lasten kulttuurikeskus Sarjis, Kauppakatu 27, Kemi (n. 300 m Kemin kulttuurikeskuksesta)
La-su välinen yö (hinta 5 €) ennakkovaraukset, liput lunastetaan Kitaconista.
Pe-la välinen yö (hinta 5 €), majoitus järjestetään mikäli riittävästi tulijoita. Liput myydään yöpymispaikan ovelta.
Patjamajoitus on vain yöpymistä varten, kaikenlainen kokoontuminen ja hengailu tapahtuu muualla, tilassa ei ole suihkuja eikä mahdollisuutta valmistaa aamupalaa. Sisään pääsee pe klo 20.00 ja la 21.00. Päivän aikana ei voi käydä yöpymistilassa. Kemin kulttuurikeskuksessa on käytössä tilavat pukeutumistilat ja suihkut cosplay-pukeutumista varten.
Patjamajoituspaikalla on vain patjat, eli oma makuupussi mukaan.
Vänkäreille tarjotaan patjamajoitus ja ruoka, tiedustelut outi.hyvonen@kemi.fi tai esuka-kun@hotmail.com
Kitaconiin järjestetään bussikuljetus Rovaniemeltä la 23.5. Lisätietoja tuija.kautto-seinajokinen@rovaniemi.fi
Kitaconin ja Kemin kansainvälisten sarjakuvapäivien ohjelmasta painatetaan yhteinen A5 –kokoinen käsiohjelma, jota jaetaan tapahtumassa.
http://www.youtube.com/watch?v=DfHBQtVT0xU&feature=channel_page
Myös Kitaconin jälkeen on elämää, sillä Kemin seuraava mangapäivä järjestetään 14.11.09 Sarjiksessa :D







