KEMIN POHJOISMAISEN SARJAKUVAKILPAILUN SÄÄNNÖT 2010
Kemin pohjoismaisessa sarjakuvakilpailussa etsitään vuonna 2010 uusia nettisarjakuvia ja perinteisesti painettavaksi tarkoitettuja sarjakuvia. (Myöhemmin: printtisarjakuvat.) Kilpailu on avoin kaikille pohjoismaisille piirtäjille ja käsikirjoittajille. Kilpailutöissä on käytettävä jotain pohjoismaista kieltä: esimerkiksi englantia voi käyttää vain mahdollisena tehokeinona.
Vuoden 2010 pohjoismaisessa sarjakuvakilpailussa on kaksi sarjaa: Nettisarjakuvat, joissa pituus, muoto ja toteutustapa ovat vapaavalintaisia, ja printtisarjakuvat, jotka ovat joko korkeintaan 12 sivua pitkiä novelleja tai vähintään 15 strippiä käsittäviä strippisarjoja.
Arvostelussa otetaan huomioon taiteellisten ansioiden lisäksi käytettävyys: töiden ja niissä mahdollisesti käytettävien tehokeinojen tulee olla tarkasteltavissa tavallisimmilla internetin selaamiseen käytetyillä laitteilla ja ohjelmilla ilman, että käyttäjien tarvitsee erikseen asentaa uusia ohjelmia tai ryhtyä muihin vastaaviin toimenpiteisiin. Mahdollisten teknisten tehosteiden käyttö nettisarjakuvissa on sallittua, mutta kuitenkin siten, että työt ovat nimenomaan sarjakuvia, eivätkä esimerkiksi animaatioita.
Kilpailussa palkittuja, kunniamaininnan saaneita ja/tai muuten ansiokkaita sarjakuvia julkaistaan 14.5.2010 Kemin sarjakuvakeskuksen internetsivuilla. Kemin sarjakuvakeskus varaa oikeuden muokata töitä tarvittaessa sopivampaan muotoon. Mikäli julkaistavassa sarjakuvassa ei ole sen selaamiseen tarvittavia osia, Kemin sarjakuvakeskus luo tarvittavat linkit tiedostojen välille. Myös nettisarjakuvien parhaimmistoa voidaan julkaista erityisistä syistä kilpailualbumissa, mikäli se on teknisesti mahdollista.
Töiden tulee olla valmiiksi internetissä julkaistavissa olevassa, sähköisessä muodossa. Mikäli kilpailutyö koostuu useasta tiedostosta, on suositeltavaa, että työt palautetaan zip- tai rar-paketteina.
Kilpailutyöt lähetetäänn viimeistään 15.3.2010 sähköpostitse osoitteeseen kilpailu@sarjakuvakilpailu.fi. Kilpailutyötiedostot liitetään sähköpostin liitetiedostoiksi ja tiedostot nimetään kilpailijan valitseman nimimerkin mukaisesti ja tarvittaessa numerojärjestykseen (esim. nimimerkki1.jpg, nimimerkki2.jpg, nimimerkki1.html jne). Mikäli kilpailutyö lähetetään zip- tai rar-pakettina, tarvitsee vain pakkaustiedoston olla edellämainitusti nimetty. Sähköpostin viestiosaan on kirjoitettava kilpailijan nimi, postiosoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite sekä kilpailijan nimimerkki ja kilpailuun osallistuvien töiden nimet. Sähköpostin aihe-kenttään kirjoitetaan ”Kilpailu 2010”.
Kauppakatu 27